31.08.2026
Alkusyksy on useimmille meistä kiireistä aikaa. Lomat loppuvat ja koulut tai työt alkavat. Harrastusryhmät käynnistävät syyskautensa. Kalenteri täyttyy nopeasti. Näiden kiireiden keskellä on helppo unohtaa eräs hyvin tärkeä päivämäärä, 1. Syyskuuta. Silloin aloitamme uuden kirkkovuoden.
Kirkkovuosi on säilynyt pitkälti samanlaisena jo vuosisatojen ajan. Sen alun ajankohta, syyskuun ensimmäinen päivä, juontaa juurensa vanhaan roomaan, jolloin tuona päivänä kerättiin veroja. Taustalla on myös sadonkorjuun aika.
Samalla muistellaan myös hetkeä, jolloin Jeesus Kristus aloitti toimintansa:
Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: — Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.” (Luuk. 4:16-21)
Kirkkovuosi kuljettaa meidät yhä uudelleen Kristuksen maanpäällisen elämän läpi. Kristuksen lisäksi saamme mahdollisuuden juhlia Jumalansynnyttäjän Neitsyt Marian elämän tärkeitä hetkiä. Jokaisena kirkkovuoden päivänä muistamme myös muita pyhiä ihmisiä, heidän elämiään ja tekojaan.
Kirkkovuosi pysyy samana vuodesta toiseen, mutta mitä hyötyä siitä meille on?
Meidän elämämme muuttuu jatkuvasti. Kasvaessamme opimme koko ajan uutta ja muutamme mielipiteitämme ja kiinnostuksenkohteitamme. Luokka-asteet vaihtuvat ja ystäväpiirit muokkautuvat. Pohdimme korkeakouluja, muuttoa omaan kotiin sekä identiteettiämme, arvojamme ja tulevaisuuttamme. Samalla kalenterit täyttyvät pikavauhtia ja paineet onnistua niin koulussa, harrastuksissa kuin ystävyyssuhteissakin voimistuvat. Arki muuttuu ja elämä tuntuu epävarmalta. Välillä tuntuu kuin koko maailma kääntyisi ylösalaisin lyhyessäkin ajassa.
Tässä jatkuvan kiireen ja muutoksen maailmassa kirkkovuosi todella tarjoaa jotain harvinaista: pysyvyyttä.
Vaikka kirkkovuosi itsessään pysyy samana, se ei tarkoita, että kokisimme sen joka vuosi samalla tavalla. Kun muutumme ja kasvamme, myös suhteemme kirkkovuoteen muuttuu. Ehkä elämme kirkkovuotta todeksi vähän eri tavalla, ehkä löydämme kirkkovuoden juhlista ja pyhistä uusia merkityksiä. Moni juhla, kuten joulu tai pääsiäinen, tuntuu kahdeksanvuotiaana erilaiselta kuin vaikkapa 18-vuotiaana. Silti ne ovat tuttuja juhlia, jotka ovat kulkeneet rinnallamme aina. Kirkkovuosi ei siis vain toista itseään, vaan kasvaa meidän mukanamme.

Kuva: Katja Lösönen
Kirkkovuosi tuo arkeen kiinnekohtia, joiden äärelle voimme pysähtyä kiireen ja muutosten keskellä. Paastot, juhlat ja jumalanpalvelukset rytmittävät vuotta ja kutsuvat meitä rauhoittumaan sekä suuntaamaan ajatuksemme hetkeksi pois suorittamisesta ja keskittymään sen sijaan kiitollisuuteen. Antamalla aikaa Jumalalle rukoillen, paastoten ja osallistumalla jumalanpalveluksiin saamme arkeemme lempeyttä, armollisuutta ja rauhaa.
Tiesitkö? Kirkkovuoden aloituspäivänä vietetään myös luomakunnan päivää. Tämä ei kuitenkaan ole sattumaa. Kuten ekumeeninen patriarkka Bartholomeos muistuttaa kirkkovuoden alun paimenkirjeessään, luonnosta huolehtiminen kuuluu olennaisesti ortodoksiseen uskoon. Luonnon kunnioittaminen on osa sitä, miten vietämme koko kirkkovuotta.
Kirkkovuoden voi ottaa osaksi omaa arkea pienin askelin. Tässä muutama vinkki:
1. Tutustu kirkkovuoteen. Kirkkovuoteen voi tutustua helposti päivä kerrallaan Ort.fi Kirkkokalenterissa.
2. Merkitse suuret juhlat, paastot ja oman taivaallisen esirukoilijasi muistopäivä kännykän kalenteriin. Kun tiedät etukäteen, mitä on tulossa, on helpompi varata niille aikaa ja valmistautua.
3.Pidä lyhyt rukoushetki sunnuntaisin ja suurina juhlapäivinä. Jumalanpalvelukseen ei aina syystä tai toisesta pääse mukaan. Silloin oma, vaikka lyhytkin rukoushetki on hyvä tapa pysähtyä Jumalan eteen.
4. Aloita paasto pienin askelin. Mieti, millainen paasto sopisi juuri sinulle. Jos ruokapaasto tuntuu liian isolta askeleelta, voit kokeilla esimerkiksi somen käytön vähentämistä, päivittäistä iltarukousta tai hyvien tekojen tekemistä lähimmäisillesi.
5. Luo juhlapyhiin omia perinteitä. Tee juhlista sinun näköisiä. Omat perinteet voivat syntyä vaikkapa ruoasta, koristeista tai siitä, kenen kanssa juhlaa vietät.
6. Osallistu nuorten iltoihin ja seuraa ortodoksista nuorisotyötä somessa. Nuorten illoissa löydät kavereita, joiden kanssa jumalanpalveluksiin osallistuminen tuntuu mukavammalta, ja saatat saada muilta nuorilta vinkkejä kirkkovuoden tuomiseen arkeen. Samalla nuorisotyön some pitää sinut kärryillä kirkkovuoden kulusta ja tulevista tapahtumista.

Kuva: Khrystyna Martyniuk
#ROHKEASTIORTODOKSI