Veeraa harmitti kun Aleksi roikotti kiusalla varpaitaan hänen silmiensä edessä ja lällätti pikkusiskolleen. Kun Aleksin kaverit tulivat kylään, Veera joutui keittiöpakolaiseksi tai saunan lauteille leikkimään. Tylsää!

"Tästä ei tule mitään enää", sanoi äiti. "Minun pinnani on aivan liian lyhyt kuuntelemaan teidän riitojanne. Meidän on etsittävä isompi asunto ja teille on saatava omat huoneet."

Aleksi oli innoissaan. "Jes! Enää ei tarvitse sietää Veeraa samassa huoneessa." Veera ei ollut muutosta iloinen, sillä Veeran paras kaveri Anni asui naapurissa. He leikkivät paljon yhdessä ja ulkoiluttivat joka päivä Kukuttia, Annin villakoiraa. Annin luo tulee pitkä matka, aprikoi Veera.

Veera kuittasi silloin tällöin iltarukouksen tekemällä vain ristinmerkin Jumalansynnyttäjän ikonin edessä. Kummi oli sanonut, että jos on hyvin väsynyt, sekin riittää. Ristinmerkki suojelee kaikelta. Nyt Veera luki mielessään rukouksia, joita oli seurakunnan kerhossa oppinut ja kirkossa kuullut. Kyllä Jumala ymmärtää, jos en muista niitä ihan kunnolla, hän arveli. Kummi oli sanonut, että Jumala ymmärtää aina kun toimii oikealla mielellä. Lopuksi Veera sopersi puoliääneen: "Jumalanäiti, älä anna Annin unohtaa minua, jos me muutamme. Pyydä isää ja äitiä ostamaan minulle joku kotieläin, koska Kukutin luo on pitkä matka. Amen"

Uusi koti löytyi kaupungin keskustasta kerrostalosta. Kun he kävivät tutustumassa taloon, Aleksi varasi itselleen suurimman makuuhuoneen. "Olen vanhempi ja tarvitsen enemmän tilaa", hän perusteli asiaa näsäviisaan näköisenä. "Aleksi on TOSI ärsyttävä ja TOSI itsekäs", ajatteli Veera kasvot myttyrällä. Veeran kiukku unohtui kuitenkin nopeasti äidin kertoessa, että huomenna mennään eläinkauppaan ja Veera saa marsun.