23.09.2026
Veera ja Aleksi: Ortodoksina koulutielle
Veera ja Aleksi ovat sisaruksia. Veera on esikoululainen ja Aleksi käy peruskoulun kolmatta luokkaa. Molemmat ovat osallistuneet ortodoksisen seurakunnan päiväkerhoon. Nyt Aleksi opiskelee omaa uskontoaan koulussa pienryhmässä. Lasten äiti on ortodoksi ja isä on evankelisluterilaisen kirkon jäsen, kuten suurin osa suomalaisista. Veera ja Aleksi asuvat pienessä kaupungissa. He nahistelevat kuten useimmat sisarukset.
Ortodoksina koulutielle
Kesäloma lähestyi loppuaan. Veeraa alkoi jännittää kouluun meno. Onni-setä viisasteli tapansa mukaan että nyt loppuu joutenolo sitten Veeraltakin. Vastapainoksi hän saa lomat kuten Aleksikin. Veera ei oikein ymmärtänyt asiaa. Olihan hän ollut esikoulussa monta tuntia päivittäin. Se oli ihan oikeaa työtä, ja hänellä oli lomat kuten Aleksillakin.
Veera ajatteli että koululaiseksi siirtyminen tekee hänestä ison tytön. Hän jutteli asiasta kahdestaan Nallen kanssa. Nalle ymmärsi aina kaikki Veeran asiat. Ymmärryksen merkiksi Nalle nuolaisi Veeraa kädestä. Veera piti Nallea viisaana marsuna. Kerran Aleksi kuuli kuinka sisko jutteli marsulleen. ”Koulu pelottaa minua vähän. Osaankohan toimia oikein? Saankohan kavereita? Millainen minun opettajani on?”, ajatteli Veera ääneen ja antoi Nallen nuolla käsiään myötätunnon merkiksi.
Aleksi ei voinut olla puuttumatta asiaan, olihan hänellä jo kolmen vuoden kokemus koulusta. ”Kyllä sinä saat kavereita, vaikka sinulla on jääkiekkoilijan hymy”, virnisti Aleksi. ”Mitä sinä tarkoitat”, kivahti sisko. ”Sinulta puuttuu edestä kaksi hammasta kuten Kanadan NHL-liigan pelaajilta”, heitti Aleksi takaisin. Veera napsautti suunsa kiinni. Hampaiden puuttuminen oli ikuistettu esikoulun valokuvaankin. Veera oli yrittänyt piilottaa kuvat, vaikka ne olivat äidin mielestä hauskoja muistoja. ”Mitä hauskaa on siinä että näyttää huvittavalta”, totesi Veera apeana. Hän ei ymmärtänyt aikuisten ajatuksia.
Aleksi ryhtyi esitelmöimään kouluasioista. Parasta koulussa ovat oman uskonnon tunnit. Koska ortodokseja ei ole paljon, samalle oppitunnille tulevat monen luokan oppilaat. ”Minä olen samalla tunnilla kuin pienet”, Aleksi sanoi. ”Mutta enhän minä osaa edes lukea, miten minä voin opiskella samalla tunnilla kuin sinä”, Veera ihmetteli. ”Emme tietysti opiskele kaikkia samoja asioita. Sinulla on oma kirjakin. Meillä on yhteinen alkurukous ikonin edessä ja joskus puhumme yhteisistä asioista”, neuvoi isoveli. ”Ai niin kuin kirkon kerhossa? Laulammeko Taivaallisen kuninkaan?”, kysyi Veera jo hiukan iloisemman näköisenä. ”Usein laulamme sen, mutta myös muita tuttuja lauluja”, Aleksi säesti.
Koulun ortodoksisen uskonnon opettajana toimi Marianne, jonka Veera oli tavannut usein kirkossa. Tieto helpotti kovasti Veeraa. Marianne oli kiltin tuntuinen. Hän oli joskus nostanut Veeran suutelemaan ikonia. Koulussa oli siis joitakin tuttuja ja yhden opettajankin hän tunsi.
Aleksin mielestä oman uskonnon ryhmässä oli kaikki tuttua. Siellä oli myös ulkomaalaisia oppilaita, jotka kertoivat millaista on olla ortodoksi heidän kotimaassaan. ”Ja pääsiäisenä opettaja tuo meille herkkuja ja me pelaamme noppapelejä ja tietokilpailuja. Juhlimme pääsiäistä sillä tavalla. Jos kirkon suuri juhla sattuu uskontopäivään, silloin opettaja tuo myös kaikille karamellit tai jotain hyvää”, kertoi Aleksi. ”Eihän kouluun saa tuoda karkkia!”, ihmetteli Veera silmät ymmyrkäisinä. ”Meidän opettaja saa tuoda”, sanoi Aleksi äänessään hiukan ylpeyttä. ”Marianne on kertonut, että näin muistamme paremmin myös ne kirkolliset juhlat, joita muut eivät Suomessa vietä”, Aleksi jatkoi. ”Mitä esimerkiksi? Kaikki juhlivat joulua ja pääsiäistä”, ihmetteli Veera. ”Neitsyt Maria on enemmän meidän juttu”, Aleksi totesi kuten isot pojat ainakin. On niitä muitakin juhlia. Koska Aleksi ei muistanut ihan kaikkia suuria juhlia, hän piti viisaimpana lopettaa tämän luennon.
”On mukavaa että olen ortodoksi”, sanoi Veera Nallelle Aleksin poistuttua. ”Isot ortodoksit varmaan puolustavat minua, jos joku yrittää kiusata koulussa”. Veera hymyili Nallelle jääkiekkoilijan hampaatonta hymyään eikä kouluunmeno pelottanut enää yhtään.
Tarina: Sirpa Okulov
Kuvitus: Anni Repo
#ROHKEASTIORTODOKSI